30.1.2023

Virva Heikkilä jätti puheenjohtajan pestin monta tuttavuutta ja kokemusta rikkaampana


MLL:n puheenjohtajuus, perhekahvilatoiminta ja uudet tuttavuudet auttoivat juurruttamaan vuodesta 2013  paikallisyhdistyksen puheenjohtajana toimineen Virvan uudelle paikkakunnalle Tammelaan. Lasten kasvaessa on nyt aika jatkaa kohti uusia tuulia ja päästää seuraavat  aktiivit luomaan Tammelaan jotain uutta ja jo perinteeksi muodostuneita juttuja.

Mikä sai sinut lähtemään mukaan MLL:n toimintaan?

Ensimmäinen kosketus MLL:n Tammelan yhdistykseen oli perjantain perhekahvila. Oli vuosi 2011 ja esikoiseni oli tuolloin muutaman kuukauden ikäinen, kun neuvolan suosituksesta lähdin tutustumaan kahvilaan. Olen muuttanut Turusta tänne Tammelaan vuonna 2008, eikä minulla tuolloin ollut täällä juuri kaveripiiriä.

Perhekahvilasta tuli pian meidän arjen rytmittäjä ja loppuvuodesta 2012 minua pyydettiin lähtemään mukaan hallitustoimintaan. Vuosi 2013 oli minun ensimmäinen puheenjohtajavuosi, mikä tuntui hienolta. Sain tukea muilta hallituksen jäseniltä. Kiirettä toki piti ensimmäisinä vuosina, sillä olin kahden pienen lapsen äiti.

Vuosi 2013 oli minun ensimmäinen puheenjohtajavuosi, mikä tuntui hienolta. Sain tukea muilta hallituksen jäseniltä.

Mitä yhdistystoiminta tarjoaa vapaaehtoisille?

Toimintaan kannattaa lähteä mukaan jos haluaa tutustua uusiin ihmisiin ja saada itselleen uusia mukavia tapoja viettää aikaa. Jokainen saa tottakai osallistua omien voimavarojensa ja elämäntilanteensa mukaan. Tällä hetkellä mukana on paljon nimenomaan pienten lasten vanhempia joten toiminta tarjoaa myös vertaistukea ja yhteistä tekemistä. 

Millaiset terveiset haluat jättää tuleville hallituslaisille ja uudelle puheenjohtajalle?

Kun pitää langat käsissä, niin kaikki sujuu! Olen sanonut kaikille uusille ja jatkaville hallituslaisille, että en häviä kuin tuhka tuuleen, minuun saa aina ottaa yhteyttä ja kysyä neuvoa, jos jokin mietityttää.

Vain taivas on rajana kun tätä hommaa tehdään ja toivoisinkin, että uusi jengi keksii jotain ihan uutta tänne meidän iloksi!